-
Lämmitä uuni 180-asteiseksi.
-
Murskaa digestive-keksit hienoksi monitoimikoneella ja sekoita juoksevan Flora-margariinin kanssa.
-
Painele massa noin 22-24 cm kokoiseen irtopohjavuokaan. Paista pohjaa noin 10 minuuttia ja anna jäähtyä.
-
Sulata valkosuklaa ja anna jäähtyä hieman.
-
Käytä lastaa ja sekoita yhdessä sulatejuuston ja tomusokerin kanssa tasaiseksi massaksi.
-
Lisää kananmunat yksitellen ja jatka sekoittamista lastalla.
-
Sekoita mukaan Rama Ruoka 15 %, vehnäjauhot, vaniljasokeri ja suola. Lisää sulanut valkosuklaa viimeiseksi.
-
Kaada taikina digestive-keksipohjan päälle.
-
Soseuta sulatetut vadelmat, sekoita tomusokerin kanssa ja laita pursotinpussiin.
-
Pursota pieniä pisteitä vadelmakastiketta pohjan päälle ja vedä grillitikulla pisteide läpi niin, että niistä muodostuu hieno kuvio.
-
Laita vettä paistinpannuun ja aseta pannu uuniin. Aseta juustokakku uuniin, laske lämpö 125 asteeseen ja paista 60 minuuttia.
-
Kun kakku on paistunut, aukaise uunin ovi ja päästä ulos hieman höyryä. Laita uuni pois päältä ja jätä kakku uuniin vielä noin tunniksi. Anna jäähtyä täysin ja aseta jääkaappiin yöksi. Tarjoile tuoreiden marjojen kera.
Juustokakkumassaa ei tarvitse vispata, ainoastaan sekoittaa. Näin vältytään ilmakuplilta. Lopputuloksena on kermaisempi juustokakku.